inspistä pitkästä aikaa

Mua on vaivannut pahanlaatuinen skräppijumi jo kauan. Onneksi innostus nosti päätänsä viimeinkin. Eikä tartte hirmusti arvailla, mistä tämä uni-sivu sai inspiraationsa.

(Jo vain, minullekin kotiutui scrap365-lehden joulukuun numero ja ompa matkalla tulossa jo tämänkin kuun numero, hihii.)

Kraftiin olin jo aiemmin roiskinut valkoista maalia ja tiesin, että haluan skräpätä siihen jotain suloisesta kuopuksesta. Pitkään se sai muiden papereiden joukossa majailla, kunnes kävin kurkkimassa inspiksen tän kertaista haastetta. Tämä paperi ja juuri tuo kuva tuli heti mieleeni. Kuvan alle laitoin pari revittyä paperin palaa silppulootasta ja yksi kakkupaperikin sieltä pilkottaa. Sittempä halusin kokeilla muutamia koristerykelmiä. Kuvan alle pääsi muistaakseni Sannikan ohjeilla tehty huopakukka, joka sekin on majaillut varastoissani liian kauan. Rusehtavan kukan tein retrokukkaleikkureilla ja saksin itse niitä vähän lisää, keskellä helmi ja reunoilla mustetta. Puunapin olin jo aiemmin tehny ja yksi tiimarista hankittu rataskin pääsi koristeiden joukkoon. Muutaman helmen vielä lisäsin maaliroiskeen sekaan.


Ylänurkkaan laitoin esikoisen napsuttelemia perhosia muutaman, niiden keskelle helmet ja perhosten reunoja mustailin. Otsikon "taitelin" ihan itse. Mustalla kynällä tein rajaukset ja väritin valkealla akvarellikynällä. Tarinointi kiertää reunoja ikäänkuin kehyksenä ja reunoja vielä mustailin hieman.

Pikku otsikko on lehden inspiraation tuotosta, leimailin aakkosleimoilla paksuhkolle akvarellipaperille tekstin ja mustasin reunoja. Liuskat kiinnitin 3d-teipillä koholleen.


Ja se tarinointihan ei taida mihinkään näkyä, kun on niin kamalan huono ja vino kuvakin. Se menee näin: "Joka kerran kun silmäsi painautuvat kiinni ja nukahdat, rauhoitun. Ei huolta, ei kiirettä mihinkään. On vain tämä hiljainen hetki, tuhiseva kainalokaverini. Tekisi mieleni ummistaa omatkin silmäni, mutta nostan sinut silti varovasti sänkyysi. Mietin, mitä mahdat uneksia tänä yönä, suukotan ja kuiskaan: nuku hyvin, pikkuinen."

Kyllä se on vaan ihana hetki kun saa muksut unten maille. Tosin nuorempikin on niin hyväuninen, että mun yöt ei ole niin rauhaisia, sitä kun heräilee vähän väliä vieläkin tarkistamaan, hengittääkö tyttö. Sentään esikoisen kanssa olen päässyt jo tästä eroon. Halusin tallentaa sivuun senkin muiston, että molemmat tytöt ovat nukkuneet noin puolivuotiaaksi asti perhepedissä. Ja sen muiston, miten vaikeeta mun on tehny laittaa vauva omaan sänkyynsä nukkumaan, on ollut niin tyhjä olo kainalossa. Mutta kyllä sen aika vaan on aina koittanut, kun kaikki pyörii ja hyörii sängyssä ja saa olla varuillaan, ettei vauva ryömi yli laidan.

Ai niin, haluaisin lisätä tuohon rusehtavan kukan vasemmalle puolelle kuopuksen nimen ensimmäisen kirjaimen, oikein ison. En vaan sitä ole vielä bongannut kirjainkansiosta, joissain on lisää aakkosia, mutta missä?.. Sellainen iso pahvikirjain tuohon vielä tulee, todennäköisesti maalilla ja narulla höystettynä.

Tätä oli ilo tehdä, niin monta omin kätösin tehtyä juttua, että tuntui jo aivan käsityöltä. Toivottavasti innostus tästä jatkuu. Tekisi mieli kokeilla lisää eri tekniikoita ja väsäillä koristeita ite enemmän.