maanantai 31. toukokuuta 2010

Kuukausi-inspis

Päätin ensimmäistä kertaa osallistua Kuukauden kisaan. Haaste kuului näin: Toteuta johonkin juhlaan tai tapahtumaan kattauksessa hyödynnettävää skräpättyä materiaalia. Se voi olla mitä tahansa, mikä sopii kokonaisuuteen ja mikä voidaan laskea skräppäykseksi (valokuvia ja hieman tekstiä, koristeita, muistoja jne.). Laminoidut pöytätabletit, personoidut juomapullojen etiketit, kankaiset lautasliinat (esimerkiksi kankaalle tulostetut, tietokoneella toteutetut skräppäystyöt) tai mitä tahansa muuta keksitkin. • työn tulee soveltua pöytäkattaukseen tai esim. noutopöytään • työ tulee toteuttaa siten, että se kestää sille tarkoitetussa ympäristössä • toteutustavasta huolimatta työssä tulee olla skräppäyksen tunnusmerkit • tarinan ei tarvitse olla pitkä, mutta sellainen tulee löytyä työstä • toteutustapa muuten vapaa Vaikka työn laajuutta ei tällä kertaa tarkemmin määritellä, tulee työn olla selkeästi suuritöisempi kuin normaaliin viikkohaasteeseen osallistuvan työn. Voittajatyön valintaan vaikuttavat mm. kekseliäisyys, kattaustarkoitukseen soveltuvuus, rohkeat ja erilaiset ratkaisut sekä käytännöllisyys ja kestävyys.

Juhlia ei ole just nyt, joten meinasin jättää koko haasteen väliin. Sitten tuli mieleen, että voihan sitä etukäteen kehitellä jotain. Syksyllä on Lintusen 2-vuotispäivä ja juhlahumussa mukana on lähinnä isovanhempia ja kummeja. Siksi en kauheasti revitellyt, vaan lähinnä hempeilin. Osallistun kisaan seuraavalla lautasliinalla: Liina on skannattu ja värit vähän vääristyneitä (näyttää kumman läikikkäältä, vaikkei sitä ole), mutta josko siitä ajatuksen saisi, millainen liinasta tuli. Ylhäällä vasemmalla lukee tyttären koko nimi, mutten halunnut sitä tässä julkistaa, siksi suttasin sen kohdan. Jos voittajatyön valitsijaa tämä häiritsee, niin sähköpostitse saa kyllä sensuroimattoman version.

Liina tehty vanhasta, mutta puhtaasta puuvillaisesta tyynyliinasta, kuva, tekstit ja tähdet tulostettu siirtopaperille ja silitetty kankaaseen. Skräppäyksestä tuttua ricrac-nauhaa ompelin alaosaan tarkoituksella vähän vinoon ja reunoja koristelin suoralla ompeleella ja siksakilla.
Liinan sidon ricrac-nauhalla, jonka päälle on liimattu pahvista ja sinisestä paperista itse tehty tähti, jonka päällä on nappi. Tuo "servettirengas" on sen verran löysä, että on helppo vetää pois, mutta kestävä, ei hajoa käsiin.

Tässä yksityiskohta tähdestä: Vaikka päältä siksakit ja muut ompeleet ovat silmiin pistävän väriset (ruskeat), niin käytin alalankana valkoista, jotta tausta on siisti: Harkitsin vuorittamista, mutta servetistä olisi tullut liian tönkkö.

Liina on luonteva osa kattausta, käytännöllinen, kestää konepesua, on kierrätysmateriaalia, servettirengas kestää, vaikka on hentoisen näköinen. Jos liina pysyy kovin tahrattomana, voi sitä kierrättää edelleen vaikkapa ompelemalla se tyynyyn tai kassiin. Niissä se on ajaton "koriste". Kokemusta siirtokuvistakin on, ne on kestänyt ainakin tähän mennessä hyvin konepesua. Tarinaa työstä löytyy runon verran ja muita skräppäyselementtejä ovat: ompeleet, tähtikoristeet, nappi, nauha ja valokuva.

(taistelin jonkun aikaa kirjasimen koon kanssa, en saa tätä tarpeeksi isoksi, pahoittelut)

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Get inspired #109:muotoreuna

Kyllä täällä skräpättykin on, en vain ole kaikkia päivittänyt tänne. Osallistun inspikseen #109 tällä 12x12 sivulla.
Yläreunalle on näytetty kovasti MS Loop-leikkuria. Paperit jämälootasta, vihreää ricrac-nauhaa, ruskeaa nauhaa parilla solmulla, siirtokuvia- ja sanoja, otsikko leimaten, pöllöleimoja ja valokuvia vuodelta 2007.

Ympyrässä lukee: "Haahuilen ---n ---n kallioisissa maisemissa tiiraillen alas metsiin ja järvelle löytämäni kärpäslasit silmillä. Siinä oli mukava kummastella omaa ajatuksen juoksua."

Alhaalla lukee: "Jos järjestettäis kisat haahuilusta, mä luultavasti voittaisin sen. Olen oikea mestarihaahuilija ja luulen, että lähipiirikin sen hyvin tietää. Olen hyvä esimerkki mutku-sitku-pakko-ihmisestä. Niin hyvä, että se on alkanut häiritä jopa itseänikin. Olisi aika ryhdistäytyä, ottaa suunta, opetella oma tahto, pitää kiinni mielipiteistäni & ajatuksistani. Vähemmän valitusta, toisten mukaan elämistä, vaatimattomuutta. Enemmän ryhdistäytymistä, itseni kuuntelemista, järjestelmällisyyttä. Joo, no on siinä haahuilussa hyviäkin puolia. On ihanaa haaveilla, katsella vain ympäriinsä ja havainnoida muita ihmisiä. Suunnitella hieman yhtä, innostua paljon toisesta, harkita kolmatta. Kyllä mä tykkään tästä haahuilevasta luonteestani kaikesta huolimatta. Ja onhan tässä aikaa muuttua, jos huvittaa. Jos on pakko."

Ja jos en olisi reilun kolmen viikon aikana ravannut kolmessa eri sairaalassa päivittäin (jopa 120 kilsan päässä) ja olisin ehtinyt päivittää ajoissa, olisin osallistunut inspiksen haasteeseen #106. Mietin palasten loksahtelua ja oikeita raiteita ja tähän tulokseen päädyin 8" sivun muodossa:

Sivu on tehty yhden pagemaps apr 2010 luonnoksen mukaan.
Pitsiteippiä, ite tehtyjä palapelin palasia (niiden on tarkoitus muodostaa sydän), punaista mustetta. Harmi, että meiän ilmeet ei näy. Otsikko tosiaan sopii ilmeisiin. Mä katon mieheeni päin hämmästyneenä suu auki kai miettien että mitä tuli tehtyä ja mies kattoo yläviistoon ja pään päälle voi kuvitella sädekehän. Kuva on iltamyöhään häistämme ja sen huomaa luiruhiuksistani ;) Vaikka ollaankin oltu jo reilu 13 vuotta yhdessä, emme voi käsittää miten kummassa voidaan olla yhessä vieläkin.

Ylppärikortteja lakkipäille












Näitähän sitä ensi viikonloppuna tarvitaan. Tein muutaman kortin lakkipäille.

Magnolia haaste #18: luonnos

Kaksi edellistä haastetta jäi väliin, kun en ehtinyt kortteja tänne päivittää. Kortit kyllä tein. Tällä kertaa osallistun samantien haasteeseen#18, ettei taas unohu. Niinan luonnoksen mukaan kortin tein:


Näillä korteilla olisin osallistunut edellisiin haasteisiin, jos olisin ehtinyt:
haaste #16:luonnoshaaste #17: yksivärinen kortti, saman värin eri sävyt sallittuja (valitsin ruskean/kullan ja oranssin)

Koukussa kortteihin: tekniikka10 #1

Tekniikkakympin ekassa haasteessa käytettiin maskingia. Tässä mun versio maskista:

Koukussa kortteihin: värihaaste1

Kortissa piti olla leimakuva ja väreiksi annettiin oranssi-vihreä-valkoinen. Tällä osallistun:


Tilauskortti valmistuneelle

Toiveissa oli ruskea-lime kortti perhosilla. Tässä ei paljon muuta olekaan. Vähän on huono kuva.

torstai 27. toukokuuta 2010

pskarteluhaaste #41: black&white

Kerrankin tuli tehtyä lituska kortti, jonka pystyi helposti skannaamaan. Osallistun tällä surukortilla pskikseen #41, jossa pyydettiin käyttämään vain mustaa ja valkoista.

Perhoset leimasin valkoiselle korttipohjalle ja tekstileiman alle laitoin palan mustaa kartonkia (tms. ), jonka reunat pahoinpitelin "ressaajalla". Kulmat pyöristetty. Siinä kaikki. Yllätyin itse, mitä kaikkea saa aikaan vain kahdella (finnstamperin) leimalla ja kahdella palalla paperia.

tiistai 25. toukokuuta 2010

pskarteluhaaste #40: luonnos

Osallistun Pskishaasteeseen #40 näillä korteilla Paulan luonnosta seuraten:

Ylimmästä kortista puuttuu vielä teksti, teen sen luultavammin sinisellä dymonauhalla.
Ja tässä pari huonolaatuista kuvaa korteista, jotka unohtu aiemmasta korttikimarasta:

myyty->

Pitäisköhän lotota?

En harrasta lottoamista, mutta nyt se on kieltämättä käynyt mielessä, sillä niin hyvä arpaonni on mua "vaivannut"! Inspishaasteen voittona tuli leimasimia ja tarroja Finnstamperilta, Nelssonin blogiarvonnasta voitin kasan kivoja ite tehtyjä koristeita ja tänään postia tuli Paperikierteestä. Voitin magnoliahaasteessa 3 BG:n ihania siirtokuva-arkkeja. En tietenkään muistanut kuvata palkintojani, harmi. Menisköhän tästä seuraavaksi ostamaan raha-arpoja?

Ai niin, kiitos Hannan ja Sewin´ gumin, meilläkin kuljetaan pää pilvissä nyt! Myös mekko on samaisesta paikasta.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Jonkinlainen korttikimara taasen.

Täällä valvottiin taas viime yö ja korttitehdas pyöri. Ja koska kyseessä oli yövuoro, niin seuraa läjä suttuisia ja sumeita otoksia, vääristyneitä värejä ja vinksahtaneita kuvakulmia. Ei vain ollut aikaa oottaa aamuun ja kuvata. (Ekalla magnolia-hääkortilla olisin osallistunut magnolia-haasteeseen, jos olisin ehtinyt päivittää ajoissa.)
Tässä näitä hirveän huonolaatuisia kuvia 25 kappaleen verran:

myyty ->
myyty->
myyty -> myyty->