maanantai 31. tammikuuta 2011

Kirppistelyä

Koska olen kirppisten ystävä ja kannatan kierrätystä, aattelin lisäillä tähän blogiin myös joitain löytämiä aarteita. Nämä löysin viimeeksi:

Kaksi vuonna 76 käsintehtyä kirjatukea ja Tampellan Punatulkku-lankaa. Lanka pääsee askartelukäyttöön, lähinnä kortteihin.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Eräänlainen projekti 12

Tarkoituksena on ollut tehä jonkin sortin project 12-albumi. Sellainen pikaisesti täytettävän, enkä halunnut, että tekstille olisi vain tietty määrä tilaa. Kiitos Riikan idean, päädyin minäkin taskulliseen toteutukseen. Taskuihin on tosiaan kätevää säilöä kaikkea säilömisen arvoista, muutakin kuin tarinointilappuja. Ja jos juttua tulee paljon, niin aina on helppo lisätä lappusia.

Kansia suojaa kalvot, joiden vuoksi kuvaaminen oli tosi hankalaa. Heijastuksia ja "kupruja", mutta ehkä idean saa selville.

Noihin tarroihin tulee perheenjäsenten nimet.
Kaikki sivut taittelin taskuiksi ja ompelin ne reunoistaan kiinni. Vasemmalla on paikka kuville ja ehkä jollekin pienelle koristeelle tai tekstitarralle. Oikealla tasku, ite tehty tarinointilappu, vähän koristusta ja kuukausi leimattu 3 eri aakkosleimoilla. Kuukausilaputkin olen leimannut sopivilla sävyillä. Kuukauden nro on siirtokuva.

Riennän kohta töihin, joten en nyt sen tarkemmin erittele mitään, vaan laitan kunnon kuvapläjäyksen:









torstai 27. tammikuuta 2011

Pskis#75: huopa


En ole varma, voinko osallistua tällä tekeleellä uuteen pskikseen, mutta näytille kuitenkin.
Haasteessa pyydettiin askartelemaan jotain (mitäkö vain?), jossa on käytetty huopaa. Olin säilyttänyt tyttären tekemiä vesiväritöitä, kun oli äitiä miellyttävät värisävyt. Aikomus oli ehdottomasti täydentää kollaasiseinää leikkaamalla esim. elukoita tms. vesiväritöistä. Riikan linkkivinkki (kiitos!) tuli hätiin juuri oikeaan aikaan ja niimpä leikkelin perhosia.

Tuo vihreä tausta on huopaa, joku kirppisostos aikoinaan, ollut pöytätabletti. Sen alla on valkeaa kartonkia "kehyksenä". Kollaasiseinällä kaikki on sinitarralla kiinni ja kehyksinä kartonkeja. Ompelin siis huovan kartonkiin kiinni. Teki mieli ommella koneella kiemuraa, joka olisi samalla kiinnittänyt jokaisen perhosen kunnolla, mutta jätin nyt toistaiseksi väliin. Onhan tässä paperia kuitenkin ja eikös pskishaasteet ole paperiaskartelua varten, vai mitenkäkö?

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Pskis#74: valokuva

Pskistelin jälleen uuen haasteen myötä, joka kuuluu näin:
"Sen enempiä loruilematta kerron, että haasteena tällä viikolla on...
V A L O K U V A
Eli siis tee p*skartelu, jossa käytät valokuvaa jollain tapaa. "

Ja minähän tietty skräppäsin. Tällä kertaa silmiin osui pari kuvaa, toinen suht tarkka ja toinen epätarkka kuva mökistä ja tiesin heti aiheen.

Tosiaan mökki on ihana paikka, mutta jostain syystä se toimii painajaisunieni näyttämönä. Paperit on jämälootasta, tarra jostain vauva aiheisesta setistä, kukka leikattu retroleikkurilla, roiskittu päälle punaista maalia ja tarinointilappu leimattu. Aakkostarrat AC.

Inspis #143: mustavalkoinen sivu

Tän kertaiseen inspikseen pyydettiin tekemään mustavalkoinen sivu, jossa sai olla joku pieni väriläiskä. Tulevan kuopuksen albumiin tein taas yhen sivun lisää, tässäpä tämä:
Tuli siivottua askartelukamat (kuvia ehkä myöhemmin) ja sen myötä haastoin itteni käyttämään huopaa ja aaltopahvia, joihin tulee koskettua liian harvoin. Nepä muodostivatkin haaraniitin kanssa sydämen. Paperit silppulootasta. Sivu taas skannattu. Koko 8".

torstai 13. tammikuuta 2011

Pskis#73: Pyöreitä muotoja


Nytpä ehinkin tähän tän viikkoseen pskis-haasteeseen mukaan, edellinen kun jäi välistä laiskan päivittämisen vuoksi. Tällä kertaa kiitosta-kortilla mukana. Kyllä siellä taitaa aika monta pyöreää muotoa olla.

Kuva on aika huono, oli pakko skannata tähän aikaan illasta, kun valokuvasta ei ois tullu mitään valon puutteen vuoksi.

Inspis #141: päivämäärä

Ei sattunut edellisen postauksen leiska tän kertaseen inspikseen, mutten luovuttanut, kerrankin kun ehdin näperrellä. Tein tulevan kuopuksen odotusalbumia taas vähän eteenpäin ja inspikseen osallistun lasketulla ajalla. Kuva on viime syksyltä, tekstin tein siihen ajankohtaan sopivaksi. Nythän sitä ollaan jo paljon pidemmällä. Ja uusien mittojen mukaan tuokin laskettu aika heittäisi aika tavalla, joten tiedä nyt sitten miten pian tässä jo on synnytys eessä.



Paperineliöt on hyödynnetty lehtiöstä siitä etusivulta, jossa on pienet paperi"näytteet", otsikon numerot on siirtokuvia ja muu teksti dymolla.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Skräppäystä, kortteja ja muuta askartelua

Hohhoijaa, montakohan kertaa jouduin äsken toteamaa "eeeiii.." No, ainakin kahdesti. Innoissani ja AJOISSA skräppäsin inspistä varten (toki itseänikin) ja justiinsa huomasin, että päivämääräähän siellä pyydettiin otsikoksi. Joo, mun työssä on vuosiluku ja sekin vain puoliksi. No, tässä kuitenkin sivu tän vuotisista joulukorteista. Idean nappasin tietysti Ali Edwardsilta ja omassani käytin fiskarsin ympyräleikkuria. Kiva muisto kuitenkin jää korteista, vaikkei nyt haasteeseen käykään :( leiska #2 2011:




Sitten toinen eeii kuului, kun tajusin, etten ehtiny pskikseenkaan, eilen olis pitäny päivittää.. No viime viikon haasteen mukaan(2 nauhaa, tähti ja leikkuri)tein siskontytölle synttärikortin.




No, eilen jäi käyttämättä hyväksi myös alennukset valokuvien tilauksessa, ja kuopuksen vakuutuksenkin olen tässä parhaillaan ottamassa (joo-o, tasan viimeinen päivä aikaa ottaa, terveysselvitykset pitäis olla jo paikan päällä tänään) Puuh...ei tää pää vaan toimi.

On mulla muutakin. Tein kaverille synttärikortin, joka on jo perillä. Niin, tietysti sekin meni vähän myöhässä.



Ja lastensa joululahjat. Esikoiselle laminoin kahdesta skräppipaperista muistipelin (idea Nurkkaanajetun Miijalta, kiitos!)



ja kuopus...nooh, sanotaanko näin,että puikoilla on ja pysynee, joten kaupasta lähti valmista vaatetta. Mukaan lähti (yli kuukauden myöhässä) tämä kortti, jonka tein kyllä ajat sitten.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Inspis#140: valmis / leiska #01/2011

Mulla on ollu aikamoinen skräppäysjumi viime aikoina, ehkä sen vuoksi, että töissä käyminen, 2-vuotiaasta huolehtiminen ja raskaus vie kaikki mehut. Moneen inspikseen on ollut suunnitteilla vaikka mitä, mutten koskaan ehi ajoissa osallistumaan. Nyt taidan ehkä kuitenkin ehtiä tän kertaiseen haasteeseen, jossa aiheena oli valmis/ei valmis.



Kokeilin vaikka mitä luonnosta, kun aattelin, että se helpottais ja nopeuttais näpertelyä. Repimiseksihän se kuitenkin meni ja tajusin, että jumista pääsee ehkä helpommin, kun antaa vaan mennä. Paperit ja tuo etana on samaa ihanaa kierrätettyä sarjaa DCWV: Green Stack. Vähän aakkostarroja ja omaa tuherrusta. Tykkään. Tosin, jos vielä jaksaisin repiä, niin ressaisin tuon päällimmäisen kuviopaperin reunat, mutten nyt tee niin. Sivun koko on 8".

Teksti kuuluu näin: Rakas kuopus, olen täysin valmis kohtaamaan sinut sitten, kun sen aika on. Sitten kun itse olet valmis syntymään tähän maailmaan. Ootellaan&kasvetaan kuitenkin vielä jonkun aikaa