torstai 29. marraskuuta 2012

Tee-se-itse hylly ja taulu


Hylly vilahtelikin kynttiläpostauksessa, joten nyt on aika näyttää aikaansaannokseni. Joskus kesällä tai syksyllä kävin sukulaismiehen lautavarastosta pari kulahtanutta lautaa. Toinen pääsi hyllyksi keittiöön (siitä kuvaa myöhemmin) ja toinen olohuoneeseen. Simppeliä ja halpaa. Lautaan ruuvasin hyllynkannattimet, jotka maksoivat yhteensä alle 3€. Lauta on sellainen sään armoilla ollut, todella kulahtanut ja siksi niin ihana. Empäs nyt tajunnut lähikuvaa ottaa. On niin samperin pimiää, että vaikeeta saada kunnon kuvia. 


Nurkissa pyöri kauan tuo taulukehys, jossa paspartuurit (menikö oikein?) kahdelle kuvalle. Kehys oli jo matkalla kirpparille, mutta unohtui matkasta. Tuohon hyllylle asetin sen aluksi ihan vaan muuten vaan. Se näyttikin ihan kivalta, joten päätin askarrella jotain. Laitoin noihin aukkoihin toisiinsa sointuvia kuviopapereita. Liimasin tuohon vasemmalle puolelle tuon tarran ja tuumasin, ettei se sovi siihen. Jotain puuttui. Yritin varovasti repiä tarraa irti ja niinhän siinä kävi, että se pohja jäi tiukasti kiinni paperiin. Nooh, päätin sitten liimata tarran vähän enemmän oikealle, joten tuo pohja toimii ikään kuin varjona. Oikealle puolelle leimailin mulle tärkeän lauseen: "Asioilla on tapana järjestyä". Sen lauseen olen sisäistänyt useaan otteeseen menneen vuoden aikana.

Hyllylle pääsi taulun lisäksi myös koristevalot ja kirpparilta löytynyt ihanan rosoinen peltinen kynttiläkippo. Rosoa ja herkkyyttä. Siitä pidän.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

askartelumassakoristeet osa 1



Kynttilöiden valamisen yhteydessä tehtailtiin vielä yhdessä lasten kanssa askartelumassasta jouluisia/talvisia koristeita. Tää oli helppoa ja nopeaa puuhaa jopa lasten kanssa.

Asetin askartelumassan leivinpaperin päälle ja kaulitsin sen lasipullolla. Piparimuoteilla paineltiin kuvioita ja grillitikulla tehtiin reiät ripustusnauhaa varten. Kaverilla oli ihana suuri puinen lumihiutaleleimasin ja sitä tulikin käytettyä ahkerasti.

Hellyyttäviä tuli noista vanhemman tyttären koristeista. Niissä onkin käytetty vähän monipuolisemmin leimasimia ja grillitikkuja. Menevät kuulemma kaikki nukkekotiin koristeiksi.

Otsikossa lukee osa 1 siksi, ettei tämä tule olemaan viimeinen kerta massan parissa. Lisää massaa ostettu ja pian tyttären kanssa jatketaan projektia. Suht halpa ja nätti joululahjaidea nimittäin.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Lisää kynttilöitä

Eilen me jatkettiin näpertelijäkaverin kanssa kynttilätehtailua. Aika hyvä saldo, vaikka kynttiläjämien sulattaminen, Neljän alle 5 vuotiaan lapsen kaitseminen, ruokailu siinä välissä ja askartelumassakoristeiden tehtailu veikin aikaa. Melko hektinen ilta, mutta ah niin mukava. Esittelempä nyt pari kynttilää, massakoristeet sitten myöhemmin.


 Vasemman puoleinen kynttilämassa on punainen ja se on kaadettu ananaspurkkiin. Keskimmäinenkin kynttilämassa on punaista ja purkkina tais olla mandariinilohkopurkki. Molemmat purkit päällystin skräppipaperin jämillä. Noissa näkyykin vielä solmitut sydänlangat grillitikuissa. Oikeamman puoleinen kynttilä on valettu kahdessa erässä. Maitopurkkiin laitettiin ekalla kerralla punaista massaa ja nyt valkoista. Ympärille kietaisin kirpparilta peräisin olevaa lankaa ja joskus aikoinaan itse tehdyn kukkakoristeen.  Näiden lisäksi sain vielä ulkokynttilän, mutta siitä ei ole kuvaa.
Nyt on kynttilän jämät vähissä, täytyis raaskia polttaa näitä, jotta ens syksynä taas ois yhtä lämmin ilta tiedossa. Ihanaa puuhaa!

lauantai 24. marraskuuta 2012

P*skis #164


Piiitkästä aikaa päätin osallistua p*skikseen. En edes muista milloin viimeeksi olen johonkin haasteeseen korttia kyhäillyt. On tullut muutenkin niin harvoin tehtyä kortteja, kun kaikki muu näpertely on vienyt voiton. Nyt siis p*skiksen myötä otin itteäni niskasta kiinni ja kyhäsin kortin. Tosin ensimmäisen kortin teko oli niin nihkeätä, että lopputuloskin oli epämieluisa. Tein sitten uuden kortin ja se saa luvan kelvata. Meinaa taidot näköjään ruostua..

 Joulusäläpussista tongin edellisvuotisia papereita ja tuon enkelikuvan. Vähän muuntelin omaani virallisesta luonnoksesta, mutta tunnistettavissa on. Onhan? Taas on vähän kaikkia reunoja tummennettu musteella ja koristelootasta kaivelin joskus tekemäni rutturuusut. Nappilaatikosta löytyi joskus vaihdossa saatu läpinäkyvä nappi. Tekstileimasin tuli ostettua äskettäin omia joulukortteja varten.
.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Betonibileet

 Ennen kynttilöiden valamista samaisen näpertelijäystävän kanssa meillä oli betonibileet kera hänen siskonsa. Se oli silloin, kun puissa ja puskissa oli vielä lehtiä. Kaikenlaista kokeiltiin. Mun tuotokseksi jäi pari kynttilänjalkaa ruokaöljypulloa muottina käyttäen, yksi raparperin lehti, pari vaahteranlehteä, joukko silikonisella jääpalamuotilla tehtyjä sydämiä ja ankkoja ja muutama pyöreään metalliseen grillialustaan valettua laattaa. Ja suurimmasta osasta otetut kuvat majailevat tietenkin tällä hetkellä puhelimessa. Tässä siis vain ne tuikku ööö, kupit? (Ehkä erikoisin muotti oli kaverilla: pienet kumisaappaat! Harmi kun ei niitä tullut kuvattua. )


torstai 22. marraskuuta 2012

Peltipurkkikynttilöitä

Nyt on kova kysyntä peltipurkeille. (Harmi, kun tulee syötyä niin harvoin mitään, mikä lilluisi peltipurkissa.) Edellisessä postauksessa maalailin isoja kurkkupurkkeja, mutta pienet ananas- ja herkkusienipurkit saivat uuden elämän kynttilöiden kotina.

Kaverin kanssa vietettiin lämmin ilta sulattelemalla puuhellalla kynttilän pätkiä ja jämiä. Valettiin niistä sitten uusia kynttilöitä. Muutaman kynttilän valoin vanhoihin kahvikuppeihin ja loput pääsi peltipurkkeihin ja maitopurkkiin. Kierrätyksen kierrätystä siis. Ihanan värisiä tuli, kun lajiteltiin sävyttäin jämät. Jostain syystä olen unohtanut kuvata ne ihanat kupposet, mutta tässä peltipurkkitrio:

Päällystin purkit skräppipapereitten jämillä. Tuo ruskea kynttilä jopa tuoksuu kahville. Taisi olla joku tuoksukynttilän jämä seoksessa mukana.  Mietin vielä jätänkö purkit tuollaisiksi vai lisäänkö ympärille nauhaa.



Tarkoitus oli tehdä näistä lahjakynttilöitä, mutta kuinkas kävikään. En raaski luopua yhdestäkään näistä! Onneksi kynttilöitä tehään vielä uus satsi ennen joulua. Jospa sitten uskaltais luopua jostakin.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Peltipurkkien uusi elämä

 
Spraymaalasin pari isoa kurkkupurkkia mattamustalla ja tyttären tupperin aakkossabluunan (eka sabluuna joka käteen osui) avulla maalailin valkoisella tekstit. Nyt kelpaa viskellä metalli- ja lasijätteet omiin purkkeihin. Tuosta pienemmästä hernaripurkista tuli oiva kynäpurkki. Kunhan tulee syötyä hernaria taas lisää, niin pikkuroskiksellekin olisi kirjoituslipastossa paikka. Kierrätystä, mukavan näköistä ja halpaa!