lauantai 6. maaliskuuta 2010

Inspiroidu#97

Jätin viime kertaisen inspiksen haasteen väliin, kun se ei oikein kolahtanut kunnolla, mutta nyt tämänkertainen haaste kolahti samantien. Siinä piti kovasti kysellä, muttei vastata. Tiesin heti mitkä kuvat haluan sivuun mukaan ja sattumalta twistiinkin vaadittiin 3 kuvaa, joten twistillä mentiin.



Valitettavasti Lintusen hienot ilmeet jäävät paitsioon sensuroinnin vuoksi, mutta kuvitelkaa vasemman puoleiseen kuvaan mutrusuu, keskimmäiseen kuvaan haaveikas katse kohti taivaita ja oikean puoleiseen kuvaan tiukka tuijotus kameraan. Kuva on muutenkin huono, kun piti valokuvata. Skannaus ei olis koristeiden vuoksi onnistunut.

Sivu on tällä kertaa 8" kokoinen ja ihan ok. Ainut minkä tekisin nyt toisin, on pienempi fontti tarinointiin ja tuo lasipallura/katkoviivaympyrä ei miellytä täysin silmää. Kokeilin nappeja, kukkia, nauhaa, strasseja..mut kaikki tuntui liian isoilta sivuun. Ehkä eyeletit olis ollu paras valinta, mutta ne tuli mieleen vasta, kun lasipallurat oli jo tiukasti sivussa kiinni. Sen verran luontoystävällinen olen kuitenkin, että sivu pysyköön tällaisena, en lähde pikkuvikojen takia sivua repimään.
Teksti menee näin: "Vielä muutama kuukausi sitten sai usein arvuutella mietteitäsi, kun et puhunut lainkaan sellaisella kielellä, jota äitisikin olisi ymmärtänyt. Nyt puhut jo suht paljon ja tunnut ymmärtävän kaiken. Silti vieläkin mietin, mitä mahdat miettiä ja tuumata tästä maailmasta. "

paperi: jostain 2 vuotta sitten ostetusta 8 " lehtiöstä
pallurat: Robin´s Nest
teksti: omasta käsialasta tehty fontti
kirjaimet: AC Thickers: Rockabye
perhonen: valkoinen ääriviivatarra liimattu Tiimarista ostettuun jämäpaperiin ja leikattu reunoja pitkin

5 kommenttia:

  1. Ihana! Todella söpö sivu ja aihe!! Ihana perhonen :)

    VastaaPoista
  2. Hieno sivu! Kivasti oivallettu toi ääriviivatarrojen käyttö, näyttää ihan valmiilta koristeelta nimittäin.

    VastaaPoista
  3. Olen jonkun verran käyttäny korteissa tota samaa ideaa ja nyt löydettyäni kipasta isompia perhosia kokeilin sivuunkin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos, kiitos! Kortti tuli tänään ja voi miten ihana se on! :)

    VastaaPoista
  5. Minusta lasipalluraympyrä on tosi kiva, samoin perhonen <3

    VastaaPoista