keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ystävänpäiväkortit

Kyllä meinas jäädä tänä vuonna ystävänpäiväkortit tekemättä, kun vatsatauti kaatoi koko perheen petiin. Osa jäikin nyt valitettavasti korttia vaille, mutta muutaman ehdin tehdä ennen sairastelua.


Materiaalit valitsin sattumusten kautta. Tein nimittäin askartelutilausta ystävänpäiväkortteja silmällä pitäen ja tilauksen tultua kotiin, huomasin, ettei osaa tilattuja tuotteita tullutkaan. Se oli oma moka ja tietysti ystävänpäiväkortteihin tarkoitettu lehtiö ei tullut tilaukseen mukaan. Harmitti aluksi, mutta sittempä jotain aikakausilehteä selatessa välähti: tekisinkin kortit kierrätysmeiningillä. Etin lehdistä sopivia kuvia, korttina käytin pahvilaatikosta revittyä pahvia. Muutama koriste, vähän maalia ja mustetta ja kakkupaperia ja valmista. 


Tuohon miltei villasukka-aiheiseen korttiin sopi mun mielestä oivasti tää lastenlaulu, jonka alkua kortin taakse kirjoitinkin.


Tämä kuva oli tosi kiva ja totesin, et siitä tulisi suloinen sydämen muotoon leikattuna. Katsottuani tarkemmin alkuperäistä kuvaa, tajusin, että tuon elikon takamuksessa oli ammuttuna nuolia, mutta tästä se kohta on sensuroitu leikkaamalla. Ei ehkä sopis teemaan koko kuva. Ellei ne ole amorin nuolia?!

 Tän sydänkortin kuva oli kaikista ihanin ja harmitti, kun mikään mun lisäämä juttu ei tuntunut menevän nappiin. Pieleen menneet maaliroiskeet peitin tolla ite maalatulla sydämellä. Vähän tuli sellainen plaah-kortti.

 Tämä vimonen on ihan eka kortti minkä tein jo ajat sitten ja ainut, jossa on käytetty ostopapereita. Sinooperin neulospaperia taustalla ja sydän leikattu jostain jämäpaperista. Vähän ressausta, mustetta ja kirjaintarroja.
Halintäyteistä ystävänpäivää!

(siis ihan pikkuisen etukäteen ;) )


5 kommenttia:

  1. Tykkään jokaisesta, erityisesti tuosta alimmaisesta :) Hyvän mielen kortteja :)

    VastaaPoista
  2. Tuo alin on mun suosikki myös, ihana toi neulospaperi.

    VastaaPoista
  3. Kiitosta, tykkäsin itekin eka tuosta alimmaisesta, mutta nyt en osaa päättää sen ja villasukkakortin välillä. Ja onneksi ei tartteekaan :)

    VastaaPoista
  4. Aivan valtavan suloisia ihania kortteja! <3 <3 <3 Ensimmäinen jo veti ihan hiljaseks!
    Tykkään tyylistäs!

    VastaaPoista