keskiviikko 16. tammikuuta 2013
P*skis 171: tagi, pitsi, kukka
Reseptinä p*skiksessa oli käyttää tagia, pitsiä ja kukkasta. Ne
kortistani löytyy, vaikka oli niiin kivaa uppoutua suihkimaan vesivärejä
ja roiskimaan gessoa ja maalia, että melkein muu unohtui. Suihkaus glimmer mistiäkin löytyy ja reunat on taas sotkettu musteella, taattua meinaajaa.
Osallistun tällä kortilla haasteeseen:
Heh, kyllä on kierossa koko
kortti. Luonnossa ei oo noin mutkalla, kuten näkyy, kuvakin on ihan vino.No, ei anneta sen häiritä, eihän? Tosiaan pohjalla kaikkea vesiväristä gessoon, sabluunana toimi pieni pitsiliina. Sellainen pääsi tagin alle. Kaikki ostetut tagit taitaa olla loppu, joten tein ite leikkurilla ja rei´ttäjällä kuviopaperista sellaisen. Leimailin taas tuon onnea tekstin, kun en näköjään muita jaksa kaivaa esille. Pitsiä kiedoin tagiin ja reunalle länttäsin joskus ite tekemäni kukkasen. Tagin nauha on jonkun paidan henkarinauha.
Ja kun läträämään rupesin, niin tekaisin pari muutakin korttia
varastoon. Suutarin lapsella kun ei ole kenkiä eli mulla ei ole
varastossa omaan käyttöön yhtäkään korttia valmiina tallä hetkellä.
Yllä olevaan korttiin käytin samoja aineksia kuin haastekorttiin, mutta
materiaalia vähemmän. Pelkkiä maaleja ja musteita ja suihkeita ja
koristeena vain nuo ite tehdyt kukat.
Alempaan korttiin leikkasin leikkurilla perhosen, jota käytin myös
sabluunana, kun leikin gessolla. Pätkät tähtitarranauhaa ja joskus
vaihdossa saatu leimattu teksti. Siinäpä ne.
Tunnisteet:
kierrätystä,
Kortit,
onnittelukortit,
pskarteluhaaste
perjantai 11. tammikuuta 2013
muistivihkonen ja muut vihonviimeiset jouluräpellykset
Takattomalle / uunittomalle veljelle keksin sytykeruusujen sijaan ihan muuta joululahjaksi. Vanhoista autoista kun tykkää, niin aattelin tehä muistivihon. Mulla sattui varastossa olemaan tollaisia vanhan ajan härvelitarroja, jotka olivat passelit koristamaan kantta.
Kannet tein ihan pahvilaatikosta leikkaamalla sopivan kokoisen palan ja
taitoin sen kahdesta kohdasta. Kulmat pyöristin ihan vaan saksilla, ei
taida leikkurilla noin paksua saada nipsastua.
Kuminauhaakin löytyi omasta takaa, reiät tei nahkaleikkurilla. Solmukohta piiloutui mukavasti muistion taakse.
Tarrojen alle repäisin suikaleen tekstipaperia.Muistivihon paperit on ihan valmis tarralappupino, jonka kiinnitin liimatäplillä. Sitten kun paperit on käytetty, on siihen kätevää vaihtaa uusi lehtiö, kun ne liimatäplät sen verran joustavat.
Kirpparilta haalitulla vanhalla narulla kiinnitin sytämmet toisiinsa.
Kynttilöitä on tullu polteltua ihan jonnii verra ja pitihän se pikasesti päällystää tulitikkuaski joulukorteista ylijääneellä ristipistosydänpaperilla.
Tiimarista aikoinaan ostettuun kranssipohjaan kiinnitin kukkavalosarjan ja tämä saakin olla vähän kauemmin olohuoneen ikkunassa.
Tähän käsintehtyyn lampunvarjostimeen viritin valosarjan, en siis kattovalona pidä, vaan ihan koristevalona hyllyllä.
Edelliseen asunton hommatut jouluverhot ei näihin ikkunoihiin käyneetkään, joten keskellä yötä muistin viime talvena kirpparilta löytyneen pöytäliinan ja puolitin sen verhoiksi. Ihan passelit leveät "paneelit" tuli! Kelepas mulle.
Aika pitkälti nollabudjetilla ja käsin tehden mentiin tämä joulu. Hyvä niin. Nyt ei enää joulujuttuja. Ehkä :)
Tunnisteet:
askartelumassa,
joulu2012,
joulukoristeita,
kierrätystä,
kirppistelyä,
kranssit,
muu näpertely,
ompelukset,
tuunaukset
torstai 10. tammikuuta 2013
Tyynynpäälliset
Sain yllättäen omaa aikaa muutaman tunnin ja oitis vaihdoin viimein jouluiset tyynynpäälliset sohvalle. Sitten kesken vaihdon kaivoinkin ompelukoneen esille ja sain tarmon puuskan. Mulla on vanhassa puulaatikossa (liikaa) lehtiä ja hämätäkseni tavaroita tonkivaa kuopusta, olen lehdet peittänyt parilla tyynyllä. Niihin olen jo jonkin aikaa aikonut etsiä uutta kangasta, mutta aina se on unohtunut. Nyt tuli kuitenkin into saada heti jotain uutta, joten kaivelin kangasvarastoani ja tyydyin siihen, mitä sieltä löytyi.
Toiseen käytin vanhan pöytäliinan keskustan ja toiseen kirpparilta haalittua kangasta (nurjaa ja oikeaa puolta). Toiseen löytyi vetoketju, toinen on vain ommeltu umpeen.
Emmä mitää mittailuja, silityksiä enkä nuppineuloja harrastanu, kunhan surruuttelin vain menemään. Aikasta kesäisiltä ne kyllä vaikuttaa, taitaa olla meillä jo kevättä ilmassa?! Sitä paitsi emmä mikään ruusuihninen ole, mutta jotenkin toi liinan keskusta on niin kiva ja kivan värinen, ettei ruusuja es huomaa.
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
No johan tuli repästyä!
Uusi vuosi, todellakin uudet kujeet! Oon tehny sellasia repäisyjä, että
rips raps vaan!Tukkahan lyheni jo viime vuoden puolella, mutta nyt
puhaltaa uuet tuulet vähän enemmänkin. Ehkä oli jo aika päivittää
profiilikuvakin himpun verran paljastavammaksi :D ja kertoa, että Emmo
sai reippaudellaan ja hyvällä esimerkillä mut houkuteltua kaivamaan PL-kansion kaapista, pyyhkimään siitä
pölyt ja pakertamaan vuoden mittaisen projektin parissa! Yhdeksäs päivä
menossa ja vielä olen ajan tasalla, voitteko kuvitella? Tosin kuvat
tilaan ja lisään albumiin sitten joskus. Mutta tekstit on raapustettu
joka ilta. Alla todistusaineistoa siitä, että oikeasti kaivoin kansion esille.
tiistai 1. tammikuuta 2013
Tervetuloa vuosi 2013!
Toissa vuonna halusin unohtaa "pitäisi"-ajattelun ja keskittyä siihen mitä haluan ja miettiä tarkkaan, mitä tahdon, sillä se voi toteutua. Mietin tarkkaan, sillä tunsin, että se myös toteutuu.
Viime vuonna suorastaan rukoilin muutosta ja sen sain. Montakin. Tein paljon rohkeita päätöksiä viime vuonna. Olin rohkeampi. Olin kiitollisempi siitä mitä minulla on.
Tänä vuonna haluan yksinkertaisuutta ja selkeyttä. Kaikessa. Sellaista hyvää "feng suita" ja uteliaisuutta uutta kohtaan. Askartelurintamalla tahtoisin kokeilla uusia juttuja ja saada paljon uutta inspiraatiota.
Tämän lumiukon -itseasiassa siis lumirouvan myötä toivotan iloa ja valoa tähän vuoteen. Inspiroivaa vuotta 2013!
Viime vuonna suorastaan rukoilin muutosta ja sen sain. Montakin. Tein paljon rohkeita päätöksiä viime vuonna. Olin rohkeampi. Olin kiitollisempi siitä mitä minulla on.
Tänä vuonna haluan yksinkertaisuutta ja selkeyttä. Kaikessa. Sellaista hyvää "feng suita" ja uteliaisuutta uutta kohtaan. Askartelurintamalla tahtoisin kokeilla uusia juttuja ja saada paljon uutta inspiraatiota.
Tämän lumiukon -itseasiassa siis lumirouvan myötä toivotan iloa ja valoa tähän vuoteen. Inspiroivaa vuotta 2013!
Tilaa:
Kommentit (Atom)

