tiistai 14. joulukuuta 2010

Aika esitellä joulukalenteri

Tein Lintuselle joulumökin, josta hän voipi kurkistaa joka aamu mitä tonttu toi. Mökki on tehty pahvista, päällystetty erilaisilla skräppipapereilla. Ovi ja ikkunat kohotettu pahvilla. Oven kahvana haaraniitti. "Lumena" ja katon koristeina helmen väristä koholakkaa tms., reunoissa vielä niininauhaa. Savun virkaa toimittaa pumpulituppo. Ovessa oleva kranssi napsuteltu lumihiutaleleikkurilla. Puiset numerot tiimarista.

Eihän näytä siltä, että mökissä palaa muukin kuin takka ja kynttilät? Niin mistäs sitten tietää, mitä tonttu toi? Sovittiin Lintusen kanssa, että ovesta pääsee vain tonttu. Me nähdään talon sisälle kurkkaamalla kattoon. Katto on kiinni vain toiselta puolelta ja avautuu savupiipun puoleiselta.




Osallistuin joululorukorttivaihtoonkin ja aattelin, että kylläpä pääsen helpolla tänä jouluna, kun on jo sisältö valmiina. Kävi sitten niin ikävästi, että posti hävitti ainakin 8 kuorta, joten vaihto meni suurimmalta osalta mönkään. Minäkin oottelin sinne viimeiseen päivään marraskuuta asti, josko postilootaan jotain kivaa kolahtaisi, mutta eipä kolahdellut. Valvoin sitten seuraavan yön ja tein uudet lorukortit. Idea oli niin mahtava, ettei sisu antanu periksi käyä ostamassa mitään kaupasta.

Aluksi tietysti kävin läpi kaikki lorut, mitä osallistujat olivat lorukorttivaihtoon tehneet ja välttelin niitä, JOS vielä ne lorukortit joskus kotiutuisi tänne asti. Etsin sitten 24 uutta lorua ja väkersin ja näpersin. Kannatti valvoa, sillä niin jännittävää oli Lintusesta kurkkia mökkiin ja miettiä, mitähän tonttu toi. Tässä siis 14 ensimmäistä lorukorttia, sillä enhän tiedä, mitä tonttu tuokaan tulevina päivinä.

2 kommenttia:

  1. Wautsi wau! Aivan ihana mökki! Todella ihana! Hieno idea. Ja kortit kans kauniita. On sulla ollut kiireessä näperteleminen.. Savupiipun savu on ihana lisä ja kaikki muutkin yksityiskohdat, kuten oven kahva yms.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiirettä piti, mutta oli sen arvoista. Neiti oli niin innoissaan aamuisin kurkkimassa mitä tonttu toi.

    VastaaPoista