lauantai 12. maaliskuuta 2011

Inspiroiduhaaste 150: värikartta ja yksi kortti

Tuli viimein skräpättyä, kun omaa aikaa sain. On ollu viime aikoina ihan muut mielessä kuin skräppäys, mutta nyt kun sain tilattua kasan kuvia (jopa toissa joululta) viimeinkin, iski innostus. Tai sellainen tunne, että kokeillaampa pitkästä aikaa. Maha tässä touhussa on tosin tiellä.

Oli varmaan jo aikakin tehä sivu Lintusen 2v. synttäripäivästä -näin puoli vuotta myöhässä. Läksin vaan vetelemään kahta maalia paperin palalla pitkin keltaista kartonkia. Muutama kuva, teksti kiertämään kuvien ympärille ja pari koristusta: perhonen ja robin´s nest palluroita sinne tänne. Enkä yhtään tiiä, että tykkäänkö. Täytyy makustella.

Taidan kuitenkin osallistua tällä tämän kertaiseen inspikseen, jossa aiheena oli värikartta. En tiedä, ymmärsinkö tehtävänantoa täysin, mutta näillä mennään, mun inhokkiväreillä (keltainen ja pinkki), joihin olen Lintusen myötä pikkuhiljaa tutustunut. Jos ehdin, taidan tehä sivun vielä itteeni miellyttävistä väreistä. Ja haasteesta tän voi poistaa, jos ei vastaa tehtävänantoa.

Ja nuukana en heittäny ylijäänyttä maalia pois, vaan vetelin loput ekokorttipohjan päälle. Aattelin, että teen siitä sitten joskus kortin, mutta sepä syntyikin heti. Perhosen päälle rock candya, valkea pallukka leikkurilla ja piirrelty ääriviivoja ite. Isoin tähti leimalla, jonka päällä on vielä tuollainen tähtitarra. Päivämäärä leimattu. Ihan kuin tämä kaipaisi jotain, en vain vielä tiedä, että mitä.

8 kommenttia:

  1. Noihin maaleihin oon nyt ihastunu skräppäyksissä! Ja onpa upee toi kortti, joka synty ikäänku oheistuotteena :)

    VastaaPoista
  2. Jännä väriyhdistelmä tuo pinkki, valkoinen ja keltainen, mutta toimii! Hyvin olet saanut neljä isoa kuvaa mahtumaan samalle sivulle.

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava sivu, ei uskois, että on sun inhokkivärejä!

    VastaaPoista
  4. Kivat maalaukset ja komea kortti! Korttiin ehdotan mustaa ompelukoneommelta :)

    VastaaPoista
  5. Ihana aihe ja kivasti käytetty maaleja!

    VastaaPoista
  6. Nätti värisuora ja ihana kortti! Riikan ehdottamat mustat ompeleet vois tosiaan vielä ryhdittää korttia, mutta nehän voi toteuttaa tussikynälläkin, niin ei kynnys nouse kovin korkealle (nimimerkillä koskahan itse olen viimeksi kaivanut ompelukoneen esiin...)

    VastaaPoista
  7. Upea sivu ja mahtava kortti!! =)

    VastaaPoista
  8. Nuo värithän on upeat, harmi jos et tykkää! ;-) Rento ja hauska synttärileiska.

    Riikan ehdottama ompelus on hyvä, mutta itse ehkä laittaisin valkoista. Vaikkei tuo kortti mielestäni mitään kaivannut ennen kuin mainitsit sen kaipaavan jotain, se on mielestäni tosi hieno!

    VastaaPoista