tiistai 27. heinäkuuta 2010

Maalitahrojen ja mainosten peittelyä.

Mummo toi salkullisen sukkia Lintuselle. Salkku oli muuten kiva, mutta sukkien mainokset ei oikein innostanu. Niimpä leikkasin skräppipaperista palaset ja kiinnitin kontaktimuovilla. Nuo reunat olivat valmiiksi vaaleanpunaiset ja onneksi ilman kuvia ja tekstejä. Nyt sai myyräsalkku edustuskelpoisen elukkasalkun kaverikseen.


Vaatekaapin suursiivouksen jälkeen päätin viimein tehä maaliroiskeiselle topille jotain. Eihän se ollut majaillut siellä perukoilla kuin vuoden. Tykkäsin paljon topista, mutten ehtinyt sitä juurikaan käyttää ja mökin maalausurakkaan en ollenkaan muistanut ottaa työvaatteita mukaan ( ja kai aattelin, ettei se paita nyt maaliin voi mennä seiniä maalatessa?!No voi se.). Nyt sitten leikkasin harmaasta reikäisestä t-paidasta pyörylöitä ja silitin ne kiinni etumukseen maalitahrojen päälle. Ompelin sitten hieman niitä paremmin kiinni. Reunat saa rauhassa rispaantua.

2 kommenttia:

  1. Hauskasti peitit maalitahrat! Itse laitoin tytön maalailemaan yhteen paitaansa, jonka oli tuhrinut voikukan varsilla. Voikukkatahrat jäivät kukkien keskustoiksi, ja siihen ympärille terälehtiä. Sinun ratkaisusi on kyllä tyylikkäämpi, täytyy painaa mieleen tulevia tahroja varten :-)

    VastaaPoista
  2. Sannika: Hei, tuo oli loistava vinkki myöskin, täytyy laittaa korvan taakse.

    VastaaPoista