sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Get inspired #109:muotoreuna

Kyllä täällä skräpättykin on, en vain ole kaikkia päivittänyt tänne. Osallistun inspikseen #109 tällä 12x12 sivulla.
Yläreunalle on näytetty kovasti MS Loop-leikkuria. Paperit jämälootasta, vihreää ricrac-nauhaa, ruskeaa nauhaa parilla solmulla, siirtokuvia- ja sanoja, otsikko leimaten, pöllöleimoja ja valokuvia vuodelta 2007.

Ympyrässä lukee: "Haahuilen ---n ---n kallioisissa maisemissa tiiraillen alas metsiin ja järvelle löytämäni kärpäslasit silmillä. Siinä oli mukava kummastella omaa ajatuksen juoksua."

Alhaalla lukee: "Jos järjestettäis kisat haahuilusta, mä luultavasti voittaisin sen. Olen oikea mestarihaahuilija ja luulen, että lähipiirikin sen hyvin tietää. Olen hyvä esimerkki mutku-sitku-pakko-ihmisestä. Niin hyvä, että se on alkanut häiritä jopa itseänikin. Olisi aika ryhdistäytyä, ottaa suunta, opetella oma tahto, pitää kiinni mielipiteistäni & ajatuksistani. Vähemmän valitusta, toisten mukaan elämistä, vaatimattomuutta. Enemmän ryhdistäytymistä, itseni kuuntelemista, järjestelmällisyyttä. Joo, no on siinä haahuilussa hyviäkin puolia. On ihanaa haaveilla, katsella vain ympäriinsä ja havainnoida muita ihmisiä. Suunnitella hieman yhtä, innostua paljon toisesta, harkita kolmatta. Kyllä mä tykkään tästä haahuilevasta luonteestani kaikesta huolimatta. Ja onhan tässä aikaa muuttua, jos huvittaa. Jos on pakko."

Ja jos en olisi reilun kolmen viikon aikana ravannut kolmessa eri sairaalassa päivittäin (jopa 120 kilsan päässä) ja olisin ehtinyt päivittää ajoissa, olisin osallistunut inspiksen haasteeseen #106. Mietin palasten loksahtelua ja oikeita raiteita ja tähän tulokseen päädyin 8" sivun muodossa:

Sivu on tehty yhden pagemaps apr 2010 luonnoksen mukaan.
Pitsiteippiä, ite tehtyjä palapelin palasia (niiden on tarkoitus muodostaa sydän), punaista mustetta. Harmi, että meiän ilmeet ei näy. Otsikko tosiaan sopii ilmeisiin. Mä katon mieheeni päin hämmästyneenä suu auki kai miettien että mitä tuli tehtyä ja mies kattoo yläviistoon ja pään päälle voi kuvitella sädekehän. Kuva on iltamyöhään häistämme ja sen huomaa luiruhiuksistani ;) Vaikka ollaankin oltu jo reilu 13 vuotta yhdessä, emme voi käsittää miten kummassa voidaan olla yhessä vieläkin.

3 kommenttia:

  1. Ootpa tehnyt kyllä aivan mahtavia leiskoja!!! En osaa päättää että kummasta tykkään enemmän kun ovat niin kivoja. Sinulla on tosi kiva käsiala!!

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkään. Ehkä enemmän kuitenkin tuosta ensimmäisestä, koska sen teksti on niin hauska ja... kuvaava!

    VastaaPoista
  3. Molemmat sivut hienot, mutta minä myös ihastuin eka sivun tekstiin haahuilusta, joskus niin tutua mullekin!

    VastaaPoista