torstai 29. maaliskuuta 2012

Kuopuksen synttärikutsut


Kuopuksen 1-vuotispäivä lähestyy ja olihan se kahdelle pikkukaverille tehtävä kutsut esikoisen kanssa. Kivaa kutsujen teko olikin ja 3,5 vuotiaan keskittyminen tähän projektiin uskomattoman hyvä. Tiimarin valmiiseen korttipohjaan esikoinen kirjoitti "kutsu" ja mä tuputtelin valkoista mustetta reunoille. Liimattiin yhdessä viirinauha ja esikoinen väritti jokaisen lipun. Mä vielä suomensin tekstin viiriin. Esikoinen lätki eläintarrat pitelemään viirinauhaa. Ja voi, miten tarkkoja oltiin sienen kanssa. Sen kuului olla just noin, ettei s-kirjain lähde lentoon!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Teippailua

Jep, täälläkin on tullut jokunen aika sitten kasvatettua teippivarastoa tälläisella teippitornilla. Näitä ja entisiä teippejä on tullut käytettyä korttiin, muutamaan skräppisivuun ja olempa päällystänyt esikoisen huoneen valonkatkaisijankin tuolla keltaisella teipillä.On niitä teippejä muutkin käyttäneet. Esikoinen maalasi ison pahvimunan ja koristeli sen höyhenin ja teipein. Ihanan pirtsakka tuli.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kevättä ilmassa


Vaikka lunta on vielä ihan liikaa, niin lisääntyneen valon ja lähestyvän pääsiäisen myötä on tullut into näperrellä esikoisen kanssa vähän pääsiäiskoristuksia. Laitettiin grillitikun päähän munaset ja kaivettiin isin maalivarastoista vähän värejä.

Sillä välin kun esikoinen maalaili munia, minä huovutin keltaista villaa styroksikranssiin. Yhdessä liimailtiin tiimarin värillisiä ministyroksipalluroita vähän sinne ja tänne.

Ja suklaamunien suhteen täällä on otettu varaslähtö. Tuli hyötykäytettyä yllätyspalluratkin tipujen ja pupujen muodossa. Itse tein tipun ja esikoinen taiteili pupun. Sen nimi on Hupu Tupuna, eh. Harmi ettei tullu otettua kuvaa pupun hännästä, se on aika söpö.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Pipopäät


Esikoinen ilmoitti, että parin nuken päätä palentaa, joten olihan niiden saatava talvipipot päähän. Langanjämistä syntyi muhkeat pipot. Keltainen on Novitan Keloa ja sininen taitaa olla Novitan Tempoa. Nyt nuket taitavat kaivata villapukuja, lapasia ja sukkia...


Neuloin vielä itelleni seiskaveikasta tupsupipon. Ohjeena oli Kotivinkin pipokisan voittajamalli.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pskis #133: kimallusta

Laitetaampas tähänkin blogiin eloa taas vähäsen. On kyllä tullut tehtyä jotain pientä, mutta tänne näytille niiden saaminen on ollut hankalaa. Harmi vaan, kun osittainen paluu töihin vie hyvää askartelu- ja blogin päivitysaikaa, heh!

No mutta pitemmittä löpinöittä osallistun tällä keväisellä 1vee-kortilla tän viikkoseen pskishaasteeseen, jossa tuli käyttää kimalleliimaa. Itse sitä sököttelin muutamaan ilmapalloon sekä tuo ykkönen sai kunnon kimallekuorrutteen.

Taustapaperin tein aaltomaiseksi sellaisella härvelillä, pyöristin kulmat leikkurilla, repäisin vähän keltaista kuviopaperia päälle, pari ympyrää ympyräleikkureilla, vähän kuvioteippejä, vaaleanpunaista dymoa, pätkä ric rac-nauhaa, lintutarra ja muutama mininappi. Ja sitä kimallusta. Ja sipaisu ruskeaa mustetta. Oletettavasti tökkäilen vielä muutaman kirjaintarran eli kortin saajan nimen.